torstai, 5. heinäkuu 2007

Paluu...tai sitten ei...kuka siis oikein voi tietää sen

Hmm...okei, päätin sittenkin kastella myös tätä kukkatarhaa. Aluksihan minun ei pitänyt enään kirjoitella täälläpäin,mutta kuten monet hyvin tietävät, olen erittäinkin ailahteleva persoona. Jotenka siis...tästä eteenpäin tänne ilmeestyy tekstejä vaihtelevalla nopeudella ja laadulla. (Varsinkin nyt kun oma koneemme on poissa käytöstä ja joudun käyttämään yleisiä koneita.)

Otettehan kuitenkin huomioon, että pyöritän myös kahta muuta blogia tämän rinnalla...se tarkoittaa siis sitä, että kaikki tekstit eivät ilmesty tänne, en kerta jaksa kirjoittaa samoja asioita moneen kertaan. Hmm...miksi minulla edes on niin monta blogia (?) Kai siksi, että tosiaankin olen ailahtelevainen jahelposti kyllästyvä...tai sitten vain siksi, että tavoittaisin mahdollisimman monia lukioita,jotka käyvät erilaisilla sivuilla.

torstai, 21. kesäkuu 2007

Ilmoitusasiaa

Tosiaankin...tämä sivusto alkaa pikkuhiljaa kuihtumaan. Kirjoitukset ovat siirtyneet toisille, kenties hieman erilaisill, laidunmaille saamaan lisäkastelua. Jos heluatte edelleen lukea näitä villiintyviä kirjoituksia, kannattaa hypätä aidan toisellepuolelle ja ottaa silät päähän ja lukea. Nytten siis vain hyppy...

|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|-|

...ja pääsemme aidan toiselle puolelle.

sunnuntai, 17. kesäkuu 2007

Markku ja Krisu rakastavat oikeasti Larrekurrekultaa, vaikka tekstissä se ei tulekaan ilmi.

Olipa kerran pieni tyttö - ei, ei näin voi tarinaa aloittaa, ei ainakaan Markku, joka on niin täydellinen kaikessa, mitä tekee - tulipas todella pitkä lause: tuollaisia pitkiä lauseita pitää välttää, jos haluaa kirjoittaa selkeää ja helposti luettavaa tekstiä, minullehan on siitä paasattu monta kertaa, mutta en vain ymmärrä, miksi sen pitäisi olla niin, sillä haluan olla erilainen, mutta minun ei anneta olla, sillä kouluarvosanani laskevat, jos kirjoitan omilla säännöilläni, koska koulu tuhoaa luovuuden, sillä sehän saattaa olla jonkin täydellisen ihmisen, kuten minä, tunnusmerkki - nimittäin se, että kirjoittaa väsyttävän pitkiä lauseita, joista kukaan ulkopuolinen ei saa mitään selvää, mutta sehän on vain hauskaa niin kuin kirvojen leikki näytöllä, sillä kenelle se kuuluu, mitä itse kirjoittelee, kunhan itse vain ymmärtää, sillä sehän on kaikkein tärkeintä, eihän elämästä nimittäin tulisi mitään, jos ei itse ymmärtäisi omaa olemisen luonnettaan ja omia ajatuksiaan - apua, minun pitää antaa itselleni piiskaa tästä hyvästä, sillä olen kirjoittanut aivan järkyttävän pitkän lauseen, minun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa tämä. Lopetan. Kiitos. Hyvää. Ruokahalua.

                                                                                                                  - Markku -



Hei rakkat lapsoset! Tänään kerron teille tarinan Larresta, joka luuli olevansa vamppyyri, sillä hänellä oli aivan erityinen pakkomielle verta kohtaan. Ongelma on siinä, että jos en pääse Larresta eroon tarpeeksi nopeasti, hän tulee viiltämään kurkkuni auki tavallisella tulostuspaperilla, mikä olisikin varsin ikävää, sillä ajattelin elää mummoksi saakka.

Nyt on rakkauden aika, mutta vuosien päästä koittaa vihan ja kärsimyksen aika, jolloin MINÄ haluan olla sen kärsimyksen aiheuttaja. Mummothan ovat tunnetusti pahoja, konservatiivisia (olen jo melkein sellainen, kun haluan palata Mozartin aikoihin Mozart-bileiden merkeissä) ja tylsiä.. Leipoisin herkullisia pullia, joihin kuitenkin lisäisin tipan myrkkyjä. Tätä ravintoa tarjoaisin sitten lapsosille, koska lapset ovat hyvin inhottavia, räkäisiä ja niistä kasvaa vastuuttomia ja lahjattomia nuoria.

Lisäksi haluaisin kertoa teille sienistä. Tiedän, että Larre ei ole puhunet teille niistä, koska hän on kyllä hirveä barbaari. Onneksi minä satun olemaan täällä, mutta nyt siis lyhyesti: Suippumadonlakki, muskimooli, psilosybiini, kärpässieni, aistiharha ja ikuinen rakkaus sienestämistä kohtaan. Lööv! <3 Rakastakaa sieniä, elämää, taidetta sekä jakakaa kaikki siskojenne ja veljienne kesken.

"Pop-musiikilla ei voi pelastaa maailmaa", totesi viisas ja älykäs sekä tietysti täydellinen Markku, illan kuningatar ja myös päivän ja muiden vuorokoauden vaiheiden. Mutta krisu on johtaja, hengellinen johtaja. Minua seuraamalla pääsette sienien ja karkkien ihmeelliseen maailmaan. Uskokaa, ihmeisiin ja tulevaankarkkivaltakuntaan. Kiitos. Hyvää ruokahalua. Oppikaa saksaa!

                                                   - KrisuMuffeSienifriikkiHärötassuRakastajasi -




"Kirjota siihe nyt jotain!" Niin ett tota joo... hmm.. No mitäs mitäs.. Tän vois kait alottaa jollain kuuluisalla lainauksella... "Queston Authority!"  o/   Noni nyt voitte sit miettii kenen aforismi toi oli. Noni nyt oon kirjottanu jotain. Kiittihei! E,i en aio kirjottaa muuta. Pitäs muutenki varmaa lähtee jo bussiin.
                                                   - Rintsi -



Mo
                                                   - Tonza -


Diipadaapa diipadaapa dii dii dii dou dou. Mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u. Mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u mo'u. Diipadaapa diipadaapa dii dii dii dou dou jou jou joulu joulu joulupuk joulupuk joulupukki joulupukki.

                                                 - Nimetön rällästäjä -





perjantai, 15. kesäkuu 2007

97-07

Kymmenen vuotta siitä kun alotti ekan luokan. Muistan kuinka silloin kävelin kouluun ja katselin rakennusta suurin pyörein silmin. Pihalla oli pitkä punainen liukumäki johon ormaalisti olisi tehnyt mieli laskemaan, mutta nyt jännitti aivan valtavasti. Pihalla oli paljon pieniä koulnsa aloittajia, osa tulevia luokkatovereitani. Meidät erotettiin vanhemmistamme ja laitettiin jonoihin, aakkosjäjestykseen,koulun ovien eteen. Osa itki. Jouduin jonoon melkein ensimmöiseksi, taisin olla toinen. Loppumattomalta tuntuneen ajan jälkeen meidät vihdoin päästettiin menemään sisälle. Jännitys laukesi ja pääsimme aloittamaan pitkän taipaleemme koulutiellä.

Kun nyt selaan ekan luokan päästötodistustani, se vain vahvistaa käsitystäni ekasta luokasta. En ollut hirveän helppo oppilas, tai no milloin muka olisin ollut. Kaikkien kohadallapitäisi olla, että noudatta koulun järjestyssääntöjä hyvin..no, ainakin noudatin niitä kohtalaisesti. Huonomminkin voisi olla.

Ekalla luokalla tuli myös vastaan iltapäiväkerho. No, toisaalta, sehän oli minulle jo tuttu juttu joten ei se hankalaa ollut. Muistan sieltä aika paljonkin. Teimme lauantamuinien folioista mm. päitä sekä suppiloita joihin laitoimme vettä. Vettä sitten tiputeltiin pisaroina käsivarren sisäpinnalle johon nousi pienia näppylöitä. Erittäin järkevää puuhaa. Iltapäiväkerhossa opin myös tekemään serveteistä ruusuja, kittos Tonzan. Jännäkyllä, osaan vieläkin tehdä kyseisen ruusun (kokeilin tänään) vaikken ole väsäillyt sellaisa vuosiin. Iltapäiväkerhosta muistan vielä ruokailut ja sen, että ruoka tuotiin jostain lähikoulusta. Ne oli metallisisaa bokseissa, kärryissä, joista sitten sai käydä noutamassa sitä. Ihan hyvältä se silloin maistui. Iltapäiväkerhossa (nuortentilalla) oli (ja on varmaan edelleenkin) myös "pehmustettu" huone, huone täynnä patjoja, tyynyjä, vaahtomuovikuutioita ja -palloja. Siellä sitten riehuttiin, oltiin sotasilla, rakennettiin majoja ja peuhattiin muutenkin. Kuuma paikka se oli, voi tientenkin kovalla menollakin olla osaa asiaan.

Ekanluokan jälkeen muutin pois turusta ja kaikki kaverit jäi taakse, valitettavaa kyllä. Aluksi ikävöin heitä paljon. Joillekin soitinkin joskus tai yritin väsätä kirjettä. No, ne kaverit sitten jäivät sinne ja sain uusia kaarinasta. Kuitenkin kaipasin paria aika pitkäänkin, sen huomaa siitäkin, että heidän numeronsa ja osoitteensa olivat pitkään tallessa. Ovat vieläkin. Kymmenen vuotta on pitkä aika.

Lukion ekalle menemine oli melkein yhtä jännää kuin peruskoulunkin, yhtä helppoakin. Pienenä oltiin avoimia ja tutustuttiin helposti toisiin. Nykyään kouluissa on paljon jo porukoita ja niihin on monesti hyvinkin vaikeaa sopeutua. Jostain syystä Juhikseen se ei ollut vaikeaa. Lukion ekassa oli paljon samoja piirteitä kuin peruskoulunkin, erittäinkin paljon. Oli paljon uutta opittavaa niin koulunkäynnitä kuin -tavoitakin. Mutta lopulta kaikki meni hyvin. Kiitos  rakkaitteni <3

Lukiossa ja peruskoullua on kummassakin yksi sama,  hyvin vahva piirre. Ekanluokan jälkeen vaihdoin koulua, en kyllläkään omasta tahdostani , mutta kuitenkin, ja kaverit jäivät sinne. Ja yhteydenpito heihin oli hyvin, hyvin vähäistä (mutta onneksi tärkeimmät ovat palanneet takaisin elämääni <1). Nytten,lukion ekan jälkeen, olen jälleen vaihtamassa koulua..teenkö siis samat virheet taas udelleen? Toivottavasti en.. Tulee ikävä <3 Ja kenties sopudun uuteenkin paikkaan, toivottavasti.

Kymmenen vuotta on pitkä aika...varsinkin erossa...enkä halua tosiaankaan olla eroissa rakkaistani (kenestäkään) enään kymmentä vuotta, en edes vuotta...kymmenen päivääkin tuntuu liian pitkältä ajalta.

Kaksi parasta kouluvuottani ovat olleet ekat luokat...olen ykkönen, ikuinen ykkönen...

perjantai, 15. kesäkuu 2007

Pikkunen Tari

Okei Tari...saamasi pitää. Tässä siis pieni katsaus rakkaaseen pikkuiseemme: Tariin.

Tari on yksi perheensä neljästä sisarruksesta (hänellä on siis yksi isoveli ja kaksi pikkusiskoa). Jä hänen sukunimensä on Sirviö. Hänellä on mopo (ihan kivan näkönen, ja sillä ulkonäöllähän on aina niiin paljon väliä..ja pah). Siinä kaikki faktat jotka hänestä tiedän sillä numeroa ja sähköpostia en tähän viitsi laittaa.

Tutustuin Tariin hänen tullessaan riparille pikkuisekseni. Jostain syystä hän sattui päätymään raamisryhmääni kaverinsa Juhan kanssa. Jostain syystä he olivat hyvin hiljaisia, vaikka lukivatkin ihan hyvin. Hiljaisuus oli sinäänsä jännä asia sillä muuten he pälättivät ja keskustelivat paljonkin. Toisaalta, leirin lopulla he alkoivat kyllä puhumaan jo raamiksissakin, vaikkakin ei ihan niinkuin olisin toivonut, vaan lähinnä väittämään vastaan. (No, ainakin he puhivat.) Piirtämäänkin he suostuivat, vaikkakin lievästi aiheen vierestä...mutta mitäpä siitä.

Tosiaankin, muuten hän puhui hyvinkin paljon, ei kai siis ihmekään, että viihdyimme aika paljon hänen seurassaan, ainakin iltamehun aikaan. Vaikka hän vaikuttikin rauhalliselta tyypiltä, sai häntä silti paikkailla. Eräälle pikkuiselle oli myönnetty lupa käyttää pyörää matkojen kulkemiseen leirin aikana. No, tietenkin Heli päätti ryhtyä ajamaan sillä ja Tari tietenkin istui takana. No, ei se mitään..mutta tietenkin tämä yksi päätti hypätä pois pyörän selästä. Kaiketi laskeutuminen oli suunniteltu pehmeämmäksi kuin se sattui. Tosiaankin sattui, hänelle nimittäin tuli aiakst ilkeän näköinen haava käteen. No, ei siinä sitten muutakuin paikkailemaan...mikä olkin yllättävän hauskaa :)

Nykyään Tari on hieman erilaien...ainakin hänen itsensä mukaan. Hänen elämänsä on hurjenpaa kuin tuo käden satuttaminen. Toisaalta, tuohon ikäänhän liitty aikast paljonkin kaikkea. Mutta, kuule Pikkunen, koita selvitä kaikesta kunnialla <3