Tässä yksi päivä kurkistin patjani alle ja löysin pienen sinisen kirjan, "Minun kirjani". Vanha, hieman täytetty päiväkirjani. Avasin sen varovasti ja katsoin viimestä päivämäärää. Olen kirjoittanut siihen viimeksi lähes vuosi sitten. Katson teksitä. Se on kirjoitettu suuressa tunnekuohussa suuren riidan jälkeen. Teksti on oikeastaan aika pelottavaa...en edes muistanut pystyväni kirjoittamaan sillä tavoin.

Tartun kynään ja käännän uuden, puhtaan ja sinisen sivun esille. Yläkulmaan merkkaan päivämäärän ja kellonajan. Jotenkin kirjoitukset aina sijoittuvat keskiyön tienoille. Alan kirjoittamaan. Aluksi tuntuu oudolta palata taas kirjoittelemaan, enkä saakaan aikaan kuin muutaman rivin. Lopulta kun rentoudun hieman ja kuuntelen hyvää musaa alkaa tekstikin jälleen luistamaan. Kirjoitan vähän kaikesta...lievästi kuin tarinaa. Vuodatan tunteeni paperille. Silllä tavoin kenties saan vältettyä järkyttävät tunteenpurkaukset. Kirjoitettuani lähes tunnin on pääni tyhjä ja oloni jotenkin väsynyt ja tyhjä.

Aamulla kun luen kirjoittamaani alan jälleen miettiä asioita...ajattelen aivan liikaa. Se vain hankaloittaa asioita...