Noniin, nytten on sitten viikko Kunstenissa takana ja pikkuset konfirmoitu. Oli mukavaa nähdä meidän pikkuiset vielä kerran. Heli olivat pukeutuneet kauniisti. Tytöillä hiukset laitettu ja pojilla kauluspaidat päällä (yllättävää, ei ainuttakaan pinkkiä). He näyttivät jotenkin oudoilta valkoisissa alboissaan, oli pakko näprätä heidän vöitään ja laittaa niitä ”oikein”. Oli hauskaa ”elää uudelleen” se jännitys ja lievä hermostus mikä omassa konfirmaatiossa oli ollut. Sitä oli miettinyt, että muistaako nyt varmasti nousta oikeassa kohdassa ja istuutua samanaikaisesti, miltä ehtoollisviini maistuu ja pystyykö olemaan tärisemättä, muistaako uskontunnustuksen ulkoota. Totta kai, kaikki meni hyvin niin kuin viimevuonnakin ja nyt tänäänkin. Tulen varmaan muistmaan aina kuinka ihanaa oli katsoa kuina yksi heistä lievästi ”panikoi”. Pieni jännitys on aina hyvästä. Yksi ohjaajistammekin taisi pikkuisen jännittää, sillä hänen kätensä tärisivät ehtoollisviiniä jakaessa. Mutta hei, mitä väliä kun kerta kaikki meni hyvin ja kaikki saivat rippitodistuksen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kenties olisi ihan paikallaan valaista pikaisesti yhteistä viikkoamme Kuntenissa. Vai? No, en kummiskaan välitä muiden mielipiteistä vaan teen oma pääni mukaan, jotenka tässä sitten muutama poiminta viikostamme:

 

Ensinnäkin meillä oli leirihäät, joita valmisteltiin koko päivä. Piti koristella paikat, valmistaa puheet ja ohjelma sekä laatia tarkkaan istumajärjestys, sehän on erittäin tärkeää. Morsiamen valmisteluissa, niin kuin yleensäkin, meni aikaa, mutta hänen puvustaan tuli oikein kaunis. Lopulta, kaikkien valmisteluiden jälkeen, vihkipari oli valmis astelemaan alttarille vihreää lehtimattoa pitkin vannomaan ikuista ystävyyttä toisilleen. Seremonia oli oikein kaunis. Pappi piti kauniin seremonian ja kaaso puheen. Kaikki meni oikein hyvin, eikä Amerikan-serkku, Jormakaan vastustanut heidän liittoaan, vaikka niin kovasti uhkailikin.

                      Seremonian jälkeen vihkipari siirtyi pehmustetulla limusiinillaan juhlistamaan tätä tapahtumaa Karin koristeltuun saliin mehu ja kakkutarjoilun kera. Siellä sitten oli kaikenlaista ohjelmaa, oli lauluja ja leikkejä. Istumajärjestyskin oli onnistunut pienestä hermoilusta huolimatta. Morsiamen sukulaiset istuivat morsiamen puolella ja sulhasen sulhasen puolella. Itse olin sulhasen sukulainen (olisi kivaa tietää, mitä sukua olen hänelle) jotenka päädyin Amerikan-serkun kanssa samaan pöytään. (Jos tilanne olisi ollut aito, sanoisin tässä kohti: Valitettavasti.) Oli mielenkiintoista seurata hänen edesottamuksiaan. Hän ei kerta oikein tuntunut tuntevat suomalaisia käytäntöjä vaan joi esimerkiksi maljan ennen aikojaan, mutta sehän nyt on pieni rike, vai mitä?

                      Sen verran Jorma kuitenkin oli sydämistynyt jostain, että päätti ryöstää morsiamen. Siinä sitten sulhanen joutuikin tekemään kaikenlaista (Laulamaan ja lausumaan runoja. Tunteella.), jotta sai morsiamensa jälleen itselleen. Aikast mielenkiintoista ette Jorma halunnut antaa/luovuttaa morsianta vaikka on itse sulhasen suvusta. Olisihan se ollut jollain tavalla loogisempaa, että joku morsiamen suvusta ei halua luovuttaa morsianta vieraaseen sukuun. Noh, onneksi sulhanen nyt kuitenkin sai morsionsa takaisin ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

 

Toisena asiana mainittakoon tmk:n lapsoset. Näimme heidät kunnolla ensimmäisen kerran kolmantena yönä (jos siis ei lasketa pikaisia ruokalasessioitamme). Silloin istuskelimme pään mukavassa saunahuoneessa (no, ainakin se on mukavampi kuin karin saunahuone, pehmeämmät penkit) jutellen. Väsyneinä kylläkin, ja sen kyllä huomasi. Sen huomasi jutun tasosta ja siitäkin, etten muista illasta käytännössä mitään. Kaksi ensimmäistä, lähes nukkumatonta, yötä ei tosiaankaan takaa, että on kolmantena yönä hyvässä kunnossa. Parhaiten mieleen tästä illasta jäi kaiketi Aksun naurukohtaukset. Ne vetävät vertoja melkeimpä jo Krindenkin naurulle. Ja se on kuulkaas paljon se. Nih. Väsymyksen huomasi myös siitä miten itseäni sinä iltana viihdytin. Oli kyllä erittäin mielenkiintoista selata vartti edestakaisin kahta kuvaa ja seurata kuinka Hippioksun käsi liikkui ylös ja alas. Saahan sen ajan tosiaan näinkin kulumaan. Mutta väsynyttä oli kyllä. Ja on kyllä nytkin. Tai ainakin minä olen. Siis väsynyt. Hmm…viikko on kulunut ja keskimääräinen unimäärä yötä kohden on ollut noin viisi tuntia. Mitä siitäkin oikein voi seurata. Jaa-a…sen näkee huomenna kun on ensimmäinen työpäivä. Ja kello soi jo ennen kuutta. Et moro vaan.

 

Tosiaan, pikkuset. He olivat aivan ihunia. Tulen tästäkin porukasta muistamaan muutaman varmaan koko loppuikäni. Mainittakoon heistä muutama. Hmm…otetaan ensinnä käsittelyyn vaikkapa Joni. Joni oli häissä pappina, ei yhtään huono valinta. Hän veti osansa hyvin. Viimeisenä päivänä kun oli siivousta, sain patistaa häntä siivoamaan oikein kunnolla. Milloin häntä sai etsiä kaapin päältä milloin sängyn alta. Mutta lopulta kuitenkin hänetkin saatiin siivoamaan, ja hän toi siivoamiseen kyllä hyvää ja kaivattua piristystä (ja pelasti aika pitkälle mutkin siivoamiseltaJ). Jotenka siis kiitos hänelle.

                      Seuraavaksi mainittakoon raamisryhmäni, Janne, Juuso ja Sami. Vaikka heidän kanssaan olikin lieviä ”hankaluuksia”, jos niitä nyt hankaluuksiksi voi kutsua, niin oli heidän kanssa kyllä mukavaakin lukea. He hoisivat hommansa hyvin vaikka frisbee ja pingispöytä heitä kokoajan houkuttelikin. Ja oli ihanaa huomata, että he konfirmaatiossakin halasivat kunnolla, mitä monikaan poika ei tehnyt. Kiitos siis myös heille.

                      Loputkin leiriläiset olivat aivan ihania. Suuri kiitos myös heille <3

 

Lopuksi mainittakoon myös isoset. Etukäteen tunsin heistä kaksi: Tonzan ja Edvuunan. Oli mukavaa saada viettää heidän kanssaan viikko ja oli hauskaa huomata kuinka hyvin heidän kanssaan tulee toimeen <3 ihanaa <3. Oli myös mukavaa saada tutustua uusiinkin isosiin. Kiitos siis myös Tiialle ja Riinalle. Ja kiitos myös Netalle. Oli mukavaa nähä jälleen kahden vuoden jälkeen.

                      Kiitos myös Paulalle, Millalle (oli mukavaa saada jutella kanssasi) ja Heimolle. Oli aivan ihanaa, että leiristä tuli onnistunut. Kiitos siis kaikille. Kunstenin koko henkilökunnalle ja myös tmk:n lapsosille. Dodiih…toivottavasti muistin kaikki. Okei, vielä varmistukseksi: Suuri Kiitos kaikille!

 

Ja lopuksi vielä pari ”ilmoitusasiaa”:

 

1. Tänään eräs rakkaistani siirtyy meidän ”vanhojen” joukkoon. Eli siis, tänään HELI TÄYTTÄÄPI 17 VUOTTA!!!! Erittäin paljon siis onnea hänelle. Paljon onnea rakas.

 

2. Toisena ilmoituksena tulee myös synttäriasiaa. Eli siis myös toinen on siirtynyt meidän joukkoomme. PALJON ONNEA SIIS MYOS OKSUPOKSULLE!!! Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan,  paljon onnea Poksu, paljon onnea vaan!! (Erittäin musikaalista) Ketsuppi!